July 31, 2014

Grillin viimeistelyä ja vuokrien maksua

Mukavaa keskiviikko päivää lukijat!
Olihan tauti ja mitkä olot! Tiistaina vasta pääsin koululle puuhastelemaan ja sekin päivä oli lyhyt.


Itsellä päivä täynnä tältä osin rallitiimiä. Tosiaan tänään barbegue grilli sai hatun päällensä. Kyllä on iso hattu, näyttää ihan sellaiselta kiinalaisen hatulta. Paistotasoille tein kahvat ja grilliritilät. Ohuesta putkesta hitsasin kahvat, koska aika ei tulisi muuten riittämään. Ajatus oli aluksi, että tekisin puukahvat. 
Tarkistin myös kaikki hitsaukset ja jouduin hieman vielä hitsailemaan osia yhteen. Kaikkien saumojen ja roiskeiden raakahionta. 

Seuraavaksi kaikki pöly ja ylimääräinen lika painepuhalluksella pois. Sen jälkeen aloinkin käsittelemään osia yksikerrallaan puhdistavalla kemikaalilla ja siitä sitten jatkoin hionnalla. Putsailu ja hionta sitten jatkuu ensi viikolla.

Rallitiimiltä läksin suoraan vuokranvälitys toimistolle maksamaan vielä ensikuun vuokran tänne. Nyt on sekin sitten hoidossa. Kaupassakin tuli käytyä ostamassa vähän herkkuja.

Pieneen suolaisen nälkään :)




Tulin kotiin jo puoltoista tuntia sitten ja kävimpä auttamassa kaveriani muutossakin, joka muutti tänne Kampeniin, samalla kävin katsastamassa alakerran naapurin jokin aika sitten syntyneet kissanpoikaset.


Nyt sitten maanantaina seuraavan kerran tiimille, koska pyhiä paljon välissä. Johan tässä on kahden viikon aikana kerinnytkin sitten olemaan oikein kahtena päivänä tiimillä.
Viime viikko kun meni tosiaan sairastaessa aina tämän viikon maanantaihin asti. Ja ensi viikollakin on perjantai vapaa. Sitten ei olisikaan kuin pari viikkoa enää sen jälkeen.

Nyt aattelin käydä maksaa vuokran Suomee ja sitten voisikin ottaa vaikka päikkärit. On noi vuokrien makselut uuvuttavaa puuhaa, kun yhteensä kahden kämpän vuokriin menee liikaa rahaa. Näin opiskelijana kaikki vielä vuokrien päälle niin päikkärit ovat todella ansaittu. Mukavaa päiväuni aikaa !

Sairastelua

Aika huikeeta lauantaita lukijoille!

Niinhän siinä pääs käymään että osu se kuume minuunkin. Mimmi melkein viikon kuumeessa sairastaneena minun luonani, ihmekös tuo. 


Luokkatoverini oli maanantaina ja tiistaina takonut korin osia, kun minä puolestani olin sängyn pohjalla. Eli ei kauheasti raportoitavaa. 
Sen verran oli kerran noustava, että sai yritettyä syödä huonoin menestyksin. Mikään ei oikein meinannut sisällä pysyä. Ajattelin saman tien, että varmaan se lääkärin sanoma "virus" mikä juuri ennen tänne tuloa oli alkanut niin oli puhjennut uudelleen. Eihän siinä ketään, toivotaan parasta. 
 
Vähän inspiraatiota päivään :)


Samalla siinä, kun olin ruokapöydässäni huomasin, että nyt on muuten sillalla meininkiä. Kun laiva oli jyrännyt sillan ali jättäen kattonsa mennessään. Siellä isot korjaus partiot fiksailivat siltaa takaisin käyttö kuntoon. 


Onneksi keskiviikko koitti. Sain kolmantena päivänä aamupalan pysymään sisälläni. Se on jo jotain taivaallista. Kuume sen sijaan ei ota laskeakseen.



Toverini kertoi, että myös hänellä oli ollut vapaa päivä koulusta, koska oli ollut opettajien koulutuspäivät. Sen sijaan hän oli käynyt parin tiimiläisen kanssa toisella tallilla tekemässä lyhyen päivän mekaanikon hommia. Aamu kahdeksasta ilta yhteentoista. 

Torstaina toverini jatkoi spessu grillin tekoa ja minä yritin toipua sairaudesta. Ensimmäistä kertaa kun täysin kuumeeton päivä. Perjantaina kaikilla oli taas vapaata joten toverini vietti laatuaikaa minun kanssani tarjoillen minulle kahvit.
Tänään onkin aivan spesiaali päivä koska on synttärini. Ruoka pysyy sisällä ja olot on helpottumaan päin. 



Toivon että pääsen maanantaina takaisin sorvin ääreen ja voin kertoa enemmän kokemuksiani tiimiltä. 

Luokkatoverini puolesta erittäin isot kiitokset ja kumarrukset. Hän lähtee muihin hommiin täältä ja toivottavasti palaamme joskus uudelleen asiaan hänen kanssaan. Mukavaa lauantai illan jatkoa kaikille ihanille höpö nassukoille!

July 21, 2014

Pyöräilyä ja auringon ottoa


Huomenta! Tänään kävin katsomassa tuulimyllyä tuolla muutaman kilsan päässä ja jäin sinne viereiselle rannalle. Sieltä sitten himaan tekemään ruokaa. Safka naamaa ja polttamaan itsensä loppuun tohon vastakkaiselle rannalle. 





Äsken läksin sieltä ja kävin kaupassa hakemassa leipää, banaania, mehua ja pari sellaista suklaa-kermaleivosta ;


Nyt vähän iltapalaa niin jaksaa vielä huomisen päivän grillata itseään tuolla pihalla, jos se aurinko nyt vaan jaksaa sitten paistaa :)

July 20, 2014

Kanava ajalulla Apeldoornissa

Aivan mahtavaa sunnuntaita lukijoille!
Tänään lähdettiin kanava ajelulle Apeldoorniin.




Mentiin katsomaan paikan nähtävyyksiä ja käytiin syömässä lähistöllä sijaitsevassa Silverado grilli gribs ravintolassa




Kuvat puhukoon puolestaan. Muuten reissu menikin todella hyvin ja ruoka oli hyvää, mutta alkoi sitten iltaa kohti nostamaan kuumetta. Siitä ja ensi viikosta sitten hieman myöhemmin. Hyvää iltaa blokkaajille ja kaikille lukijoille!











July 19, 2014

Grillin viimeistelyä

Mukavaa perjantaita!

Aamupalaa ja perus rutiinit. Taas bussi oli niin täynnä että sinne ei olisi mahtunut mitenkään päin, joten jäin odottamaan seuraavaa.

Kuski sanoi että rahalla ei voi maksaa koska bussi on niin sanotusti extrana. Hyppäsin ulos ja mieltäni jäi kalvamaan ajatus ilmaisesta kyydistä. Kysyin vielä ovelta kuljettajalta olisiko mitenkään päin mahdollista matkustaa ilman lippua, koska eihän se minun vikani ole että heille ei raha käy. Kuljettaja sanoi että kyllä se hänelle käy. 
Hetken siinä odoteltuani dösä vain odottaa ja odottaa. Joku muu kävi kysymässä moneltako auto olisi lähdössä ja kuljettaja sanoi vartin yli. Ajattelin että myöhästyisin jos menisin sillä dösällä ja juna lähtisi jo kolmea yli. 

Vaihdoin bussista junaan ja Zwollessa otin dösän tiimille. Luojan kiitos tein sen, ensinnäkin olin ajoissa kohteessa ja koulun päässä oli kymmenkunta tarkastajaa katsomassa jokaisen kortin ja lipun. Eli jos olisin mennyt sillä ilmaisella extra vuorolla, olisin myöhästynyt sekä saanut mojovan sakon pummilla matkustamisesta! Mutta joskus kannattaa kuunnella omia vaistojaan ja mennä niiden perässä. 

Tiimillä duunikuteet niskaan ja työntouhuun. Päivästä olisi tulossa mukava. Grilli alkaa olemaan viimeisiä hifistelyjä vajaa valmis. 







Päiväkin loppuisi jo kahdeltatoista. Ihan vain sen takia että ulkona on niin jumalattoman kaunis keli. Parikymmentä astetta ja aurinko paistaa! 
Opettajat sanoivat että haluavat lähteä nauttimaan kelistä. 
Kävimme vielä syömässä koulun ravintolassa ennenkuin lähdimme. 




Sieltä sitten auringon ottoon! Loppu päivä menikin tosiaan pihalla hengaillessa. Luokkatoverini kävi heittämässä kympin juoksulenkin ja itse kävin pyöräilemässä. Ollut raskas viikko taas takana kun tipahti jo kymmenen aikaan illalla. 

Lauantai aamulla taas kun heräsi, niin kello kuusi. En tajua että viikonloppuisinkin täytyy noin ajoissa herätä. Käänsin kylmästi kylkeä ja eihän se uni enään tullut. Tunnin pötköttelin kuitenkin sängyssä ja nautin aamu auringon paisteesta aina sinne puoli kahdeksaan asti. Sitten kuin jostain elokuvasta, aivan jäätävä sumu peitti koko tienoon. 


Pari tuntia oli "pelottava" sumu mutta sitten se hälveni ja aurinko alkoi taas paistaa. Aamupalaa ja puhelimella datailua. Siinä hieman musiikkia kuunnellessa huomas, että johan se alkaa ollakin lounaan vuoro. Lounasta nassuun ja perus chillausta. 


Läksin kiertämään hieman kauppoja ja katuja kun tuo Ilmakin on kuin morsian. Muutaman tunnin kiertelyn jälkeen takaisin kotiin ja blogin kimppuun. Siinähän mukavasti vierähtikin sitten loppupäivä. Ihanan aurinkoista loppupäivää lukijat!

Asioiden järjestelyä loppu ajaksi

Zonnige ochtend lezers! Schrijf weer iets.

Onnex viime yönä sai taas kunnon yöunet nukuttua.
Hyvä kun on aikaa, niin saa tuon heviletinkin joten kuten aloilleen. Siitä tuli mieleen että voisi varmaan jossain kohtaa käydä parturissa. Harmi vaan ku joka kerta kun oon menny parturille, niin aina ne on ollut kiinni vaikka ovessa lukee selvästi kellon ajoissa että olisi auki. Tiedä sitten niistä. Kerran soitinkin, ja olisin varannut ajan. Hetken kuunteli, mumisi jotain hollanniksi ja löi luurin korvaan.

Tiimillä päästiin taas lempi puuhiimme, metallialan töihin. Aamulla oli myös palaveri koordinaattorimme kanssa jonka kanssa kävimme muutaman asian uudelleen läpi. Hän sanoi että tietoon tulleiden "ongelmien" valossa hän järjestää kouluruokailun virallisesti meille loppuajaksi ja kustantaa polttoaine kustannukset tiimin autoon, millä pääsemme käymään tätä väliä. Emme ole valittaneet missään vaiheessa mistään täällä, koska kaikki on ollut erittäin hyvin muutamaa muuttujaa lukuun ottamatta.


Opettaja kuka esitteli Amsterdamia, kyseli kaiken mitä täällä on ollut ja tapahtunut. Ollaanko tykätty ja opittu paljon? Ollaanko kuinka paljon saatu kiertoajeluita ja vastaavia aktiviteetteja koulun puolesta. Miksi näin kiinnostunut, niin työskennellyt monta vuotta kansainvälisen vaihdon työryhmässä. Tällä hetkellä kylläkin jo pitkälle toista vuotta eläkkeellä, mutta auttaa koulua aina kaikin mahdollisin keinoin. Kerroin hänelle kun hän kysyi kuinka asiat ovat oikeasti menneet. Siitä nämä uudet neuvottelut ovat saaneet alun. Hän sanoi että ei ole oikeudenmukaista vaatia ketään maksamaan 250€ kuukaudessa koulumatkakustannuksia, saatika ajamaan kahtakymmentä kilometriä pyörällä kouluun.

Nyt jo eläkkeellä oleva opettaja lupautui tekemään itse meille loppu ajaksi ohjelman, jotta pääsisimme näkemään, kokemaan ja tutustumaan täällä mahdollisimman monipuolisesti maan historiaan ja kulttuuriin. Iso kiitos näistä kuuluu hänelle ja tietysti koordinaattorillemme että hän mahdollistaa sen.
Kiitoksia kun alettiin jakamaan, niin iso kiitos kuuluu myös tallipäälliköillemme jotka ovat vieneet meitä kisoihin ja kustantanut hotellit ja ruokailut. Mahdollistanut myös meidän töiden tekemisen heidän pajallaan. Ja iso kiitos tietysti meidän oman koulun vastaavalle opettajalle kuka on asiaa hoitanut, koulutuspäällikölle ja muulle henkilökunnalle, jotka ovat kansainvälisen työssäoppimis jakson kanssa tekemisissä olleet!
 
Sitten kun pakolliset palaverit, neuvottelut ja sopimuksien täyttelyt oli tehty niin vihdoin ja viimein pääsimme jatkamaan töitämme. Tänäänkin edistystä tapahtui runsaasti. Grillin alakehikko sai tukirungon ja astialevyt löysivät paikkansa. Paistilevyt valmistuivat siinä sivussa myös ihan huomaamatta.

Tänään myös viereinen osastomme, puutuotetekniikan katto oli tulessa ja kaikki oppilaat puupuolelta jouduttiin evakuoimaan.
 


Palokunta hoiti kuitenkin mallikkaasti tilanteen. Mitään isompaa vahinkoa ei onneksi käynyt ja kenellekään ei sattunut mitään. Tulipalon alusta ei ole tietoa, mutta sekin selviää varmasti aikanaan.

Puolen päivän aikaan kävimme syömässä ja nautimme kuin emme olisi ruokaa nähneetkään.
Samalla tänään autoimme myös kasaamaan tallipäälliköllemme ulko kiuasta.


Kiukaan ympärillä on iso kehikko, mikä tullaan täyttämään kivillä. Ulkokiuas on tarkoitettu vain lämmitykseen ja katseen vangitsemiseen. Toki jos teltan pyöräyttää ympärille, saadaan sauna samalla. Kulmanurkkaus sohvineen löytyy terassilta joka sijaitsee kuistin alla. Ulkokiuas sijoitetaan nurkkauksen ulkopuolelle mistä sitä on mukava katsella. 
Kiuasta kun tarpeeksi lämmittää, kivet lämpenevät ja tuovat mukavasti nurkkaukseen lämpöä. 
Ei ihan joka pojalla tuollaisia ole. Montako laitetaan tuotantoon? 

Mukavaa illan jatkoa kanssa blokkaajat!!

July 14, 2014

Grillin valmistusta

Goedemorgen blokkers en bloglezers!!

Aamulla huomasi että rytmi on todella pielessä näin parin viikon loman jälkeen.

Asemalla linja-auto oli vartin myöhässä. Kaiken lisäksi se oli niin täynnä, että kymmenisen henkeä jäi ulos ja tietysti minä kuuluin siihen joukkoon. Seuraavaa bussi lähti puolen tunnin päästä.

Koululle päästyämme, huomasin että kulkulupa korttini oli jäänyt kotiin. Olin jo muutenkin myöhässä minusta riippumattomista syistä ja nyt vielä tämä.
Jouduin siis vaksin kopilta hakemaan päiväksi uuden kulkulupakortin. Tallille päästyäni, huomasin tehtävien jaossa kunnon kuittailua. Pyysin anteeksi myöhästymistäni, mutta tallipäällikkö sanoi, että luokkatoverini oli selvittänyt jo tilanteen. 

Päivän ohjelmana olisi vuorossa juhlagrillin tekoa. Saimme paljon aikaan päivän aikana.




Saimme myös hyviä uutisia. Viikonloppuna tosiaan kun oltiin naiseni kanssa erään opettajan mukana Amsterdamissa, niin siellä tuli puhetta hieman enemmän asioista. Opettaja oli järjestänyt ruokailun tänne koululle ja tiimin auton käyttöön meille viikkoisin, ettei tarvitsisi maksaa aivan päättömiä summia koulumatka kyydeistä. Hän myös järjestää loppu ajalle meidän vapaa aikaamme erilaista ohjelmaa, jotta näkisimme ja kokisimme mahdollisimman paljon. Kiitos paljon näistä opettajalle! 

Englannin ja Hollannin kielen tunnit meni tänään todella sivusuun, kun olimme niin uppoutuneita töihimme. Päivä kun oli täysi, kävimme syömässä ja sen jälkeen kohti kotia. Kävin kaupassa ostamassa vähän herkkuja illaksi.


Kotona jäin seuraamaan kun sillan hälytyskellot soivat. Se on sen merkki, että silta nostetaan. Aloin ihmettelemään kun puomit eivät laskeudu. Laiva odottaa kärsimättömänä vuoroaan alittaa silta. Mitään ei tapahdu kahteenkymmeneen minuuttiin. Laivan kapteenilla taitaa olla kiire purkamaan kuorma tehtaalle, sillä kaverilla hirtti oikeasti kiinni. Hän vain lähti lipumaan kohti siltaa ja ajatteli että kyllä se siitä ali mahtuu. No kuinkas kävikään. 

Juuri hieman ennen siltaa kapteeni huomaakin että ei se taida ihan mahtuakaan. Siinä vaiheessa kaikki taaksepäin, mutta oli jo liian myöhäistä. Kuului kolinaa ja laiva oli sillan alla. Kapteeni päätti survoa väkisin lävitse. Siitähän se laiva meni, mutta uuden katon joutuu kapteeni hommaamaan!


Kävin myös kahvilla luokkatoverini luona rupattelemassa niitä näitä. Oikein antoisa päivä taas. Kiitos siitä kaikille osaanottajille! Tapaamisiin!
 

July 12, 2014

Tutustumista Amsterdamiin

Ihanaa huomenta lukijat! 

Vaihtuihan se päivä viimein ja koitti lauantai. Ajoissa suihkuun ja aamupalan laittoon. Tukeva aamupala, mutta naiselleni ei kipeyden takia meinannut mikään oikein maistua. 
Kyytimme oli hieman myöhässä, mutta se ei menoa haitannut. Hieman tuulinen on ilma ja sateen mahdollisuus. 


Amsterdamissa ajoimme Ajax stadiumin ohi. Sisälle asti ei kuitenkaan voitu mennä koska sinne pitäisi varata aika vähintään viikkoa etukäteen. Tälle päivälle ei ollut mahdollisuuksia mennä tutustumaan stadioniin paremmin. 
 
Kuva: Wallpaperdetails.com

Amsterdamin keskustassa meni paljon aikaa, että löydettiin käynti parkkihallille. Vihdoin ja viimein se löytyi ja pääsimme rantautumaan jalkaisin. Ensiksi menimme kahvilaan aamupala toasteille ja kahveille, se oli ihan hyvä, sillä alkoi jo maha kurnia.


Toasteilta lähdimme kanava-ajelulle ympäri kaupunkia. Oli mukava käydä kansainvälisellä kanava-ajelulla, koska näin saattoi kuulla koko kaupungin historian kerralla. Kierrettiin ajelulla sata hienointa, kuuluisinta ja kaupungille merkittävämpää kohdetta. Emme saaneet otettua paljon kuvia, sillä koko kaksi tuntisen kierroksen ajan satoi kaatamalla vettä, jolloin ikkunat olivat pisaroiden peitossa.






Kanava-ajelun jälkeen menimme Chinatowniin syömään raakaa kalaa sipulilla. Sieltä jatkettiin punaisten lyhtyjen kaduille.







Mahan jälleen kurniessa kävimme espressoilla ja vohveleilla eräässä kahvilassa. Kyseinen jälkiruoka on suosittu Hollannissa.


Kahvilan jälkeen erkaannuimme pariksi tunniksi oppaistamme ja kiersimme shoppailukatuja sekä kävimme jalkaisin katselemassa nähtävyyksiä. Koko päivän satoi kaatamalla, mutta eihän meitä sokerista ole tehty!




Yksi Amsterdamin harvoista ostoskeskuksista, Magna Plaza







Olimme sopineet treffit kuudeksi Hollannin suurimman kiinalaisen ravintolan eteen. Ravintola on suurin ja se sijaitsee veden päällä. Sillä on omat pontonit, joten se on helppo tarpeen mukaan siirtääkin. Ruoka oli mielettömän hyvää! 




Kotiin kun pääsimme, painelimme suoraa päätä pehkuihin, jotta jaksaisimme herätä aikaisin aamulla. Pitäisi lähteä heittämään nainen lentokentällä. 

Aamulla vielä viimeiset tavarat kasaan ja taas let's menox kohti Amsterdamia. Tällä kertaa siis Schipolin lentokentälle.








Lentokentällä aamupalaa ja jäähyväisiä. Aina yhtä vaikea erota.
Kentältä kotiin ja jännittelemään vain kuinka naisen matka on sujunut siinä todella korkeassa kuumeessa. 

Hyvin oli päässyt takaisin Suomeen ja lääkärille. Sai antibiootit ja joutui olemaan hetken sairaalalla tiputuksessa. Mutta näistä selvitään! Mukavaa iltaa lukijat!